Kaikenlaista on tapahtunut viimeisen 2 kuukauden aikana...

* helmikuun lopussa hain pakastimeen tulevaa jäljestyskautta varten poron verta ja sorkkia. Kiitos vielä Laura!

* Edin ja Pyryn pennut matkasivat omiin koteihinsa helmi- ja maaliskuun vaihteessa. Yksi poika jäi kasvattajalle, muut (paitsi yksi, joka meni Lappeenrantaan) saivat kodin Etelä-Suomesta. Tarkoitus olisi järjestää pienimuotoiset pentutreffit vielä kevään/alkukesän aikana.

* Edin 1. pennut täyttivät 1.3.2011 2 vuotta. Onnea!

* omakotitalon rakennusprojekti pyörähti käyntiin. Tarkoitus olisi päästä muuttamaan vuoden loppuun mennessä omaan tupaan tuohon muutaman kilometrin päähän. Toivotaan, ettei projekti pahasti verota kaudelle suunniteltuja koiramaisia harrastuksia.

* maaliskuun puolessa välissä olin Liedon asemalla Gerard O'Shean handler-jatkokurssilla. Viime heinäkuussa olin Liedossa handler-alkeiskurssilla. Suosittelen kaikille vähääkään asiasta kiinnostuneille em. kursseja. Kurssien pääpaino oli siinä, miten saada koira esiintymään näyttelyissä iloisesti ja itsevarmasti. Kursseilla oppi paljon mm. shapingista koirankoulutusmuotona.

* huhtikuun alussa suoritin koetoimitsijakurssin osa 1 (yleinen).

* ensimmäiset MeJä-koeilmoittautumiset ovat lähteneet matkaan. Pitäkää peukkuja pystyssä! :)